Tukiaineistoa
Aihesivuja
Työyhteisöjen ristiriidat ja ratkaisutToimiva työyhteisö ei ole ristiriidaton. Ristiriidat ja erimielisyydet ovat työyhteisön arkea. Suurin osa työyhteisöissä syntyvistä ristiriidoista kyetään hoitamaan niin, etteivät ne henkilöidy tai laajene.
Työyhteisösovittelu - Sovinnontekijät
Timo Pehrman kertoo sovittelusta.
Jos olet kiusaamisen kohteena
Joskus voi kestää viikkoja jopa kuukausia ennen kuin kielteisen kohtelun jatkuvuuteen ja toistuvuuteen havahtuu. Aluksi on vain epämääräinen tunne, että "kaikki ei ole kohdallaan". Kiusatuksi joutuminen voi tuntua epäuskottavalta.
Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun määrittelyä
Mikä on häirintää, mikä ei ole? - Häirinnän ilmenemismuotoja - Mitä häirityn tulee tehdä? - Työnantajalla on velvollisuus lopettaa häirintä - Työnantajan on edistettävä yhteistyösuhteita.
Työyhteistötaidot - tietoa johtamisesta ja alaistaidoista
Alaistaidot ja esimiestaidot ovat toinen toisiaan täydentäviä työyhteisötaitoja. Näitä taitoja on käsiteltävä rinnakkain, koska ne vaikuttavat käytännössä niin keskeisesti toisiinsa.
Raportteja ja julkaisuja
Toimintamalleja kiusaamistilanteisiinTyöpaikkakiusaamisesta selviytymisen tarinat -kirjoituskilpailun loppuraportti, jossa pohditaan lisäksi kiusaamistilanteiden selvittämisen malleja, keinoja ja esteitä.
Työpaikkakiusaaminen
Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston tietolehti nro 23.
Tietoa ja toimenpide-ehdotuksia niille, jotka haluavat ryhtyä käytännön toimiin työpaikkakiusaamisen estämiseksi.
Työpaikalla tapahtuva häirintä ja väkivalta
Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston tietolehti nro 24.
Tietoja ja neuvoja niille, jotka haluavat ryhtyä käytännön toimiin työpaikalla
tapahtuvan häirinnän ja väkivallan poistamiseksi.
Epäasiallinen kohtelu
Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 42. Työsuojeluhallinto 2010.
Ohjeita häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun ehkäisyyn ja käsittelyyn työpaikalla.
Uusia ja kehittyviä riskejä koskeva eurooppalainen kyselytutkimus yrityksille
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston teettämässä uusia ja kehittyviä riskejä koskevassa ESENER-yritystutkimuksessa keskityttiin etenkin psykososiaalisiin riskeihin, kuten työhön liittyvään stressiin, väkivaltaan ja häirintään.
Tiivistelmä









