Metsäala
Metsäteollisuus- ja talous on edelleen Suomen kansantaloudessa tärkeä tekijä. Viimeisten vuosikymmenten aikana metsätyö on muuttunut merkittävästi, mutta tavoite on pysynyt samana; tuottaa riittävästi hyvälaatuista puutavaraa metsäteollisuuden jalostustarpeisiin ja yhä enemmän myös raaka-ainetta energian tuotannon käyttöön. Samalla on huolehdittava, että metsiä käytetään ja metsätaloudessa toimitaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Alalla työskentelevät
Metsäalla työskentelee noin 25 000 henkilöä puunkorjuussa ja - kuljetuksessa, metsänhoitotöissä, neuvonta- ja koulutustehtävissä, tutkimuksessa ym. tehtävissä. Teollisuuden ja energiantuotannon tarvitseman aines- ja energiapuun korjuusta vastaavat 1500 yksityistä koneyrittäjää yhteistyössä puunhankintaa tekevien organisaatioiden kanssa. Koneyrittäjät työllistävät omistajiensa lisäksi noin 5000 työntekijää ja noin tuhat kuljetusalan pienyrittäjää työllistää noin 2000 työntekijää. Lisäksi metsätalouden piirissä toimivat Metsähallitus, metsänhoitoyhdistykset, metsäteollisuuden yritykset, metsäpalveluyritykset ja muut alan toimijat esim. kunnat, kaupungit ja yhteismetsät työllistävät yli 3000 metsuria. Metsätoimihenkilöitä metsätalouden eri sektoreilla on yhteensä noin 8000. (Lähde: Metsätilastollinen vuosikirja)
Työturvallisuustyö
Turvallisuus ja terveys työssä, korkea ammattitaito sekä työsuojelukysymykset ovat metsäalalla keskeisellä sijalla. Turvallisuudelle ja työhyvinvoinnille annetaan sille kuuluva arvo ja tämän johdosta yhtään ammattitaitoista metsuria ei näy metsätöissä ilman asianmukaisia turvavarusteita.
Metsäalaan liittyviä työturvallisuus- ja työhyvinvointiasioita käsitellään metsäalan työalatoimikunnassa. Työalatoimikunnan kenttään kuuluvat laajasti metsäalan työt metsänhoitotöistä puunkorjuuseen sisältäen muun muassa puuenergian tuotantoon ja retkeilypalveluihin liittyvät työt.










