Työturvallisuuskortti.fi
Työhyvinvointikortti
Toimialat
Tuottavuustyö.fi
Telma-lehti
nolla.fi
Tulosta sivu

Elintarvikealan tuottavuustalkoot 2007–2009 (TuTa-projekti)

Hankkeen tausta ja tavoitteet

Elokuussa 2007 käynnistyneessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa selvitettiin elintarvikealan korkeiden sairauspoissaolojen syitä ja etsittiin uusia systemaattisia arjen, työsuojelun ja työterveyshuollon keinoja niiden alentamiseksi. Lisäksi selvitettiin poissaolojen kustannuksia sekä niiden alentamisen panos–hyöty-suhdetta ja työelämän laadun kehittämisen taloudellisia vaikutuksia. Työelämän laadun ja työn sujuvuuden paranemisen kautta pyrittiin saavuttamaan paitsi työhyvinvointia myös merkittävää taloudellista hyötyä esimerkiksi alentuneina työtapaturma- ja eläkevakuutusmaksuina ja sairausajanpalkkakustannuksina.

 

Elintarvikealan tuottavuustalkoot, TuTa tutkimus- ja kehitysohjelma 2007 - 2009  -loppuseminaari

 

1.10.2009 Sokos Hotel Vantaa

 

Tilaisuuden avaus
Osastopäällikkö Leo Suomaa

Sosiaali- ja terveysministeriö, työsuojeluosasto

 

Mistä syntyi ajatus alan sairauspoissaolojen vähentämiseksi ja miksi?

Työmarkkinajohtaja Petri Linkoneva

Elintarviketeollisuusliitto ry

 

Työhyvinvoinnin kehittäminen on yhteistyötä

Liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry

 

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Tutkimusjohtaja Tuula Eloranta, Helsingin yliopisto

 

Kokemuksia ja työkaluja työhyvinvoinnin kehittämiseksi sekä sairauspoissaolojen hallitsemiseksi, mitä saimme yhdessä aikaan?

 

Yrityksien puheenvuoro:

Suomen Sokeri Oy, Kantvik

HK Ruokatalo Oy, Outokumpu

Saarioisten Lihanjalostus Oy, Jyväskylä

Valio Oy, Seinäjoki

Pernod Ricard Finland Oy

A-Pihvi Kuopio Oy; Kuopio

Krunex Oy ja Pajuniemi Oy

 

Tapaturmien ja sairauspoissaolojen taloudelliset vaikutukset

Lähtötilanneanalyysi

Laskentakaavoja

Director Oskar Rautiainen, Howden Insurance Brokers Oy

 

Työkyvyttömyyseläkkeiden taloudelliset vaikutukset

Senior Account Manager Pertti Suominen, AON Finland Oy

 

Hankkeen rahoittajien puheenvuoro

Toimitusjohtaja Kenneth Johansson, Työsuojelurahasto

 

Tekesin Sapuska - kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista

Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen, Tekes

 

Elintarvikealojen työalatoimikunnan puheenvuoro

Päivän yhteenvetoa ja seminaarin päätös

Teija Sinisalo, Toimihenkilöunioni TU ry

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä